Jänismetsä kutsui ja hyödynsimme kellojen siirron laskemalla koiran irti kello 7. Aamu oli tuulinen ja märkä, mutta vesisade ei ollut vielä alkanut uudelleen. Ennusteen mukaan sade alkaisi yhdeksän aikaan. Maastoksi valitsimme Ilveskallion ja koiraksi Katlan.
Ennen kuin selostan metsästyspäivämme kulkua, kerron perjantain ja lauantain haavakkotilanteesta. Pihka pääsi jälkityöhön heti viikonlopun alkajaisiksi. Sauna oli jo lämpenemässä, kun puhelin soi ja mies ja Pihka hälytettiin jäljittämään metsästystilanteessa mahdollisesti haavoittunutta eläintä. Miehen mukaan Pihka oli jäljittänyt eläintä ja valitettavasti myös antanut ääntä jälkien kuumetessa. Parin tunnin työ jäi tuloksettomaksi; peuraa ei löytynyt. Mies kävi vielä lauantaina etsimässä haavakkoa, jonka jäljet kiinnostivat Pihkaa yhä. Mies haravoi laajalti sen kanssa alueen seuraten jälkiä, mutta lopulta usean tunnin ja useiden kilometrien jälkeen, oli selvää, ettei eläin tällä tekniikalla löydy. Näinkin valitettavasti voi käydä.
Palatakseni tähän aamuun, irtilaskun aikaan oli säkkipimeää. Pian kuitenkin hämärässä alkoi erottaa maaston muotoja. Katla teki kaksi laajempaa lenkkiä pohjois- ja itäpuolellemme. Vauhti oli hurja, ensimmäisen tunnin aikana kilometrejä kertyi yli 10 pelkästä hausta.
Muutaman kerran se kävi ottamassa vauhtia luotamme ja toisen kerran jälkeen siirryimme ohjaamaan koiraa enemmän Ilveskalliota kohti (siirryimme alle sata metriä). Katla kuitenkin tiesi enemmän kuin me ja lähti vastakkaiseen suuntaan tehden eteläpuolellamme laajan hakulenkin. Ylitti haussa tien ja selvästi löysi yöjäljet (ei kuitenkaan antanut ääntä niille).
Tuskin ehdimme eväsleipiä syödä, kun ylösotto tapahtui kello 8.16 vajaan kolmensadan metrin päässä meistä. Tuulen suunta oli suotuisa ja kuulimme koiran haukun.
Hyvin pian oli selvää, että riistana oli jänis, vaikka se ajossa liikkuikin laajalla aluella. Katlan ajossa tuntuu, että eläimet ottavat herkästi isomman alueen käyttöön, koska koira on hyvin nopea. Siirryimme tielle, jotta olisi mahdollista nähdä eläin sen koettaessa palata takaisin makuupaikoilleen. Todennäköisesti liikkeillämme ohjasimme ajon kulkua, koska ajo kävi hyvin lähellä tietä kaksi kertaa ja teki lenkin takaisin päin (tämä sopi liikkeisiimme).
Haukku kuului kohtuullisen hyvin, vaikka tuuli ja alkanut sade huononsi kuuluvuutta. Yli kolmensadan metrin etäisyydeltä ajohaukkua ei paljonkaan erottanut. Ajon aikana tiellä liikkui kaksi autoa, jotka olisivat voineet vaikeuttaa koiran työtä, mutta jänis ei juurikaan tiellä viipynyt.
Kun Katla selvitti hukkaa Ilveskallion itäpuolella, näin jäniksen loikkivan rauhallisesti tietä pitkin kohti minua. Jähmetyin aloilleni ja pidätin hengitystä. Ensin etäisyys oli noin 150 metriä. Pomp pomp. Etäisyys enää alle 100 metriä. Jänis kohottautui ja korvat liikkuivat villisti. Lähti jatkamaan kohti minua. Kun etäisyys oli enää 20 metriä se pysähtyi ja katsoi minua. Korvat ja niska, sekä alusta käpälineen olivat väriltään valkoiset. Se kääntyi rauhallisesti ja pomppasi metsään. Laskin minuutteja Katlan hukan selviämiseen. Aika turhaan. Näin jäniksen noin klo 10. Hukka selvisi noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Kuuntelin koiran haukun lähestymistä. Näin koiran tiellä, kun jäniksen näköhavainnosta oli kulunut yli 20 minuuttia. Katla selvitti uutterasti, mutta tielle se sitten päättyi. Vesisade oli muuttunut rankkasateeksi ja jälki oli kylmennyt. Kytkettiin koira hukalta hieman ennen klo 11.
Hurjat kiermurat Katla tänään kartalle loihti. Ajominuutteja saattoi tulla yli tunnin verran, mutta paljon koiralla oli vaikeuksia selvittää hukattua jälkeä. Välillä meistä ihmisistä touhu vaikutti käsittämättömän omituiselta ja sitten ajo lähti taas liikkeelle. Pakko vaan luottaa koiraan.
Tällaista ajoa kelpaa muistella huonompina metsästyspäivinä.
 |
| ©RH Katla ja Pihka: hirvenlihan käsittelyä seuraamassa |
Palatakseni tähän aamuun, irtilaskun aikaan oli säkkipimeää. Pian kuitenkin hämärässä alkoi erottaa maaston muotoja. Katla teki kaksi laajempaa lenkkiä pohjois- ja itäpuolellemme. Vauhti oli hurja, ensimmäisen tunnin aikana kilometrejä kertyi yli 10 pelkästä hausta.
Muutaman kerran se kävi ottamassa vauhtia luotamme ja toisen kerran jälkeen siirryimme ohjaamaan koiraa enemmän Ilveskalliota kohti (siirryimme alle sata metriä). Katla kuitenkin tiesi enemmän kuin me ja lähti vastakkaiseen suuntaan tehden eteläpuolellamme laajan hakulenkin. Ylitti haussa tien ja selvästi löysi yöjäljet (ei kuitenkaan antanut ääntä niille).
Tuskin ehdimme eväsleipiä syödä, kun ylösotto tapahtui kello 8.16 vajaan kolmensadan metrin päässä meistä. Tuulen suunta oli suotuisa ja kuulimme koiran haukun.
Haukku kuului kohtuullisen hyvin, vaikka tuuli ja alkanut sade huononsi kuuluvuutta. Yli kolmensadan metrin etäisyydeltä ajohaukkua ei paljonkaan erottanut. Ajon aikana tiellä liikkui kaksi autoa, jotka olisivat voineet vaikeuttaa koiran työtä, mutta jänis ei juurikaan tiellä viipynyt.
Kun Katla selvitti hukkaa Ilveskallion itäpuolella, näin jäniksen loikkivan rauhallisesti tietä pitkin kohti minua. Jähmetyin aloilleni ja pidätin hengitystä. Ensin etäisyys oli noin 150 metriä. Pomp pomp. Etäisyys enää alle 100 metriä. Jänis kohottautui ja korvat liikkuivat villisti. Lähti jatkamaan kohti minua. Kun etäisyys oli enää 20 metriä se pysähtyi ja katsoi minua. Korvat ja niska, sekä alusta käpälineen olivat väriltään valkoiset. Se kääntyi rauhallisesti ja pomppasi metsään. Laskin minuutteja Katlan hukan selviämiseen. Aika turhaan. Näin jäniksen noin klo 10. Hukka selvisi noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Kuuntelin koiran haukun lähestymistä. Näin koiran tiellä, kun jäniksen näköhavainnosta oli kulunut yli 20 minuuttia. Katla selvitti uutterasti, mutta tielle se sitten päättyi. Vesisade oli muuttunut rankkasateeksi ja jälki oli kylmennyt. Kytkettiin koira hukalta hieman ennen klo 11.
Tällaista ajoa kelpaa muistella huonompina metsästyspäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti