Ensimmäisiä kertoja jälkityössä

©RH Pihka ja kotiin kannettu kaato

Tämä viikonloppu on ollut koiraharrastuspainotteinen. Eilen tein kevään ensimmäiset verijäljet maastoon. Tein Katlalle kaksi lyhyttä jälkeä (pienellä kaarteella). Ensimmäinen vain noin 60 metriä ja jälkimmäinen vajaa 100 metriä pituudeltaan. Pihkalle tein AVO-jäljen mallisen jäljen, jossa oli yhteensä kolme makausta suorilla osuuksilla ja kaksi kulmaa, joista toisella oli katko. Pituutta Pihkan jäljellä oli reilu kilometri.

Kumpikaan jäljistä ei ollut iältään koejäljen mukainen. Ne vanhenivat vain noin 6 tuntia eli tein jäljet päivällä ja ne ajettiin illalla. Katlan suhteen ajattelin, että on parempi ettei jälki ole liian vanha ja Pihkan jäljen tein sitten heti pennun jälkien jälkeen. Vaikka Pihka vietiin jäljelle myöhemmin, niin silti sen jälki olisi saanut olla vanhempi. No, näin tällä kertaa. Ensi kerralla Katlan jälki saakin jo vanheta ihan kunnolla.

Oi että on kuumottanut päästä jälkiharrastuksen pariin! Väsytin miehen jo kertakaikkisesti puheillani jälkien teosta ja pohdinnoillani niiden hienosäädöstä. Kierränkö sen ojanpään vai pistänkö vaan menemään siitä suoraan yli ja teenkö kaarrosta vai menenkö suoraan ja ja ja... Olen varmasti ollut hermojaraastava. Mies oli vahvasti sitä mieltä, ettei Katlasta ole jälkitouhuissa mihinkään ja itsekin olen sen arkista touhotusta seurattuani alkanut epäillä, että onkohan turhaa edes haaveilla siitä jälkipuolen osaajaa. Toisaalta koin sen tiettynä haasteena, koska nenää kaverilla selvästi on, mutta keskittymiskyky ja sellainen tietty rauhallisuus siltä tuntuu uupuvan kokonaan.

©RH Jälkiharrastus on joskus "akrobatiaa" vaativaa

Mennäänpä itse asiaan :) Eli pitkien pohdintojeni jälkeen päädyin tekemään Katlalle kaksi lyhyttä jälkeä. Verta kulutin kumpaankin noin yhden desilitran (käytössäni oli 5 dl pullo). Ensimmäinen jälki oli noin 60 metriä. En pystynyt mitenkään tekemään lyhyempää ja uskoin, että Katla pitkillä jaloillaan suorastaan näkee alkumakaukselta kaadolle. No ei ihan. Maasto oli mukavan kosteaa ja hieman peitteistä sammalpohjaista kuusikkoa (nuorempaa lehtipuuta myös jonkun verran). Loppuun tuli pienen matalan ojan ylitys. Tosin uskoin, ettei se haittaa, koska ojassa ei ollut vettä.

Katla varmasti vaistosi jännittyneisyyteni ja oli todella napakan ja tarkkaavaisen oloinen, kun ohjasin koiran jäljen alkua kohti. Sen verran Katlan jälkivarusteista, että Pihkan jälkivaljas ei mahtunut pennulle. Jouduin laittamaan sille normaalissa lenkkikäytössä olevan Y-valjaan. Liinana käytin samaa, joka Pihkallakin on jokaisella jäljestyskerralla käytetty.

©RH Kevään ensimmäinen jälki

Alkumakaus tutkittiin huolella ja Katla selvästi hieman pelkäsi veren hajua. Selkeästi epäili, että hajun jättäjä pompsahtaa jonkun puskan takaa kimppuun. Innostin koiraa lähtemään makaukselta seuraamaan hajujälkeä. Katla on luonteeltaan hyvin rohkea ja vain lyhyen empimisen jälkeen lähti seuraamaan hajua. Kehuin koiraa. Eteneminen oli melko hidasta ja tutkiskelevaa, mikä tässä vaiheessa on todella hyvä asia. Hosumisesta jälkihommissa ei ole mitään hyötyä. Katla pysähteli haistelemaan joitakin paikkoja tarkemmin ja muutaman kerran erkani jäljeltä muutaman metrin. Palautin koiran heti jäljelle ja kehotin jatkamaan. Koira ei ensimmäisellä jäljellä ollut missään vaiheessa muutamaa metriä kauempana itsestäni. Kaadolle tullessa Katla pysähtyi jännittyneenä ja hämmästyneenä. Kaatona oli pakastusrasiassa oleva iltaruoka. Avasin rasian kannen ja kehuin koiraa. Katla söin "kaadon" hieman hotkien, koska selvästi uskoi, että jostain hyökkää jokin peto puolustamaan ruokaansa. Kun purkki oli tyhjä Katla vielä hieman tutki loppumakausta ja häntäkin heilui, kun kehuimme sitä. Lähdimme siirtymään toisen jäljen alkuun.

Jälkimmäinen jälki oli vain reilun sadan metrin päässä ensimmäisestä. Maaston ulkoasu oli kuitenkin toisenlainen. Hyvin avointa mäntymetsää varpuja kasvavalla sammalpohjalla. Kaadon olin kuitenkin vienyt ovelasti pienen mäen päälle eli ennen kaatoa oli nousu mäenrinteeseen. Muuten maasto oli melkein helpompaa kuin ensimmäisellä jäljellä. Kaatona oli tälläkin kertaa tuttu pakastusrasia (jossa sisällä hieman ruokanappulaa), mutta lisäksi olin vienyt kaadolle ihan oikean peuransorkan.

Tällä kertaa Katla ei enää verenhajua jännittänyt vaan tutki innoissaan alkumakauksen. Ohjattuna lähti seuraamaan jälkeä. Nyt koiran eteneminen oli jo huomattavasti varmempaa ja annoin Katlan kulkea kunnolla edessäni noin 3-4 metrin liinassa. Katla ei tällä jäkimmäisellä jäljellä enää pysähdellyt ja epäröinyt kuten ensimmäisellä, vaan eteni hyvää kävelyvauhtia (en kuitenkaan joutunut jarruttamaan menoa vielä). Mäenrinteeseen tullessa ihmetteli hetken aloillaan, mutta nousi kuitenkin rinnettä. Koska sorkka oli heti mäennyppylän jälkeen, koira sai noustessa siitä ilmavainun. Se jäykistyi paikoilleen haistelemaan ja jouduin kehottamaan koiraa etenemään. Kun se oli uskaltautunut noin metrin etäisyydelle kaadosta, kävelin kaadolle avaamaan rasian kannen. Ahneus voitti ja koira tuli syömään ruuat. Kehuimme koiraa ja annoimme sen rauhassa tutkia myös sorkan. Pian sorkan kanssa jo hieman leikittiin ja lopulta Katla kantoi sen läheiselle polulle asti. Siellä otin sen pussiin ja lähdin viemään Pihkan jäljen loppuun. Mies vei Katlan kotiin.

Todella mahtava alku Katlan jälkiharrastukselle! Nyt pitää vain malttaa mielensä ja pitää jäljet riittävän lyhyinä ja helppoina, ettei tulisi epäonnistumisia. Uskon, että voidaan loppukesästä viedä Katla AVO-luokan kokeeseenkin, mutta ei kuitenkaan mennä nyt asioiden edelle. Paljon harjoitusta se tietenkin vaatii ja sen, ettei ajo-ominaisuudet jyrää jäljen kiinnostavuutta liian aikaisessa vaiheessa. Mielestäni Katla on erittäin lupaava pentu ajokoiraksi. Olen viime aikoina jo vähän epäröinyt sen pitämistä auki maastolenkeillä, koska saattaa olla useita minuutteja poissa näköpiiristäni. Luulen, ettei enää pidetä Katlaa lenkeillä irti, koska todennäköisyys rusakkoajoon on huomattavan suuri. Suomen metsästyslaissakin yli 5 kk ikäinen pentu määrätään pidettäväksi kytkettynä (tai välittömästi kytkettävissä). Oikeastaan sitä koskee siis samat säännöt kuin aikuista koiraa irtipidettäessä.

Tästä tulikin näin pitkä tarina. Taidan kirjoittaa erikseen myöhemmin Pihkan jälkityöstä ja Katlan tämän päivän metkuista...