torstai 26. tammikuuta 2012

Omalla pihalla



Pihka omi muuton jälkeen välittömästi pihan reviirikseen. Eli huoleni muuton vaikutuksista koiraan osoittautui vääräksi. Sisällä Pihka on hieman levoton ja seuraa meitä enemmän kuin normaalisti, mutta uudet lenkkimaastot ja piha ovat selkeästi Pihkan mieleen. Mielestäni myös tuo seuraaminen on vähentynyt päivä päivältä, kun Pihka on alkanut pikkuhiljaa luottaa siihen, ettei poistuta minkään tuntemattoman portaalin kautta huoneista, joihin on vain yksi näkyvä ovi.

Heti viime sunnuntaina otettiin tuntumaa naapurin kolmeen villakoiraan. Pihka haistoi ja myös näki koirat naapurin pihalla ja ilmoitti kohtuullisen kovaäänisellä ulvonnallaan, ettei tälle tontille ole asiaa. Totteli kuitenkin käskyä ja pysyi omalla pihalla. Koirat eivät siis päässeet vielä tutustumaan tarkemmin, vaikka rajan ylitse "huudeltiinkin" tervehdykset uuden naapurin kanssa (myös me ihmiset). Kiva, kun molemmilla puolilla rajanaapureina on koiraväkeä. Toisella puolella nimittäin asuu jackrusselinterrieri narttu, jonka Pihka tuntee entuudestaan. Terrieriin ja sen omistajiin ei vielä olla törmätty muuton jälkeen.

Uusista lenkkimaastoista sen verran, että ne ylittivät odotukset. Jotenkin luulin, ettei niinsanottuja maastolenkkejä pysty tällä alueella tekemään, mutta yllätyttiin sittenkin positiivisesti. Heti meidän talon läheisyydestä lähtee pieni metsäpolku, jota seuraamalla pääsee isommalle metsäuralle, josta taas erkanee lisää polkuja. Suureksi ihmetykseksemme nämä polut ovat hyvin "tampattuja" eli maastossa liikkuu lisäksemme muitakin ulkoilijoita. Tämä yllätti siksi, että talomme sijaitsee haja-asutusalueella, jolloin yleensä saa itse tampata polkunsa maastoon...

Alla sunnuntaina muuton ohessa tekemämme hihnalenkki (noin 1.6 km) lähipoluilla:


Myöhemmin seuraavana päivänä uskallauduimme melkein tuon merenlahden lähelle (valmiiksi tampattua polkua pitkin, jota ei ole kartalla), mutta valitettavasti alkoi hämärtää ja piti lähteä ennen pimeyttä takaisin kotiinpäin. Tästä viisastuneena iltalenkeillä on tämän jälkeen ollut otsalamppu käytössä. Myös rusakon jälkiä alueella on, joten irtipitäminen ei ole järkevää (vain satunnaisesti ja tarkan vahtimisen kera omalla pihalla).

2 kommenttia: